Englannin Salaisen Palveluksen alaisuudessa toimiva fiktiivinen James Bond on kiehtonut kirjailijoita, kuten myös lukijoita jo puolen vuosisadan ajan. Agentin 007:n seikkailut polkaisivat käyntiin sarjan luojan, Ian Flemingin, ensimmäinen käsikirjoitus Casino Royale. Tämä vain kahdessa kuukaudessa kirjoitettu romaani julkaistiin vuonna 1952 Isossa-Britanniassa Jonathan Cape kustantamossa.

Ensihetkistä lähtien sarja oli suuri menestys ja ensimmäinen painos Casino Royalea myytiin loppuun kuukaudessa. Suosion saattelemana Fleming jatkoi sarjan kirjoittamista ja kirjoitti kirjan vuodessa aina kuolemaansa vuonna 1964 asti. Fleming ehti kirjoittaa kaiken kaikkiaan kaksitoista romaania ja kaksi novellikokoelmaa Bondin seikkailuista. Nämä tarinat eivät kuitenkaan tyydyttäneet Bondista hurmioitunutta maailmaa, minkä vuoksi lukuisat kirjailijat ja elokuvantekijät ovat jatkaneet James Bondin saagaa aina tähän päivään asti. 2000-luvulla uusia Bond-kirjoja ovat kirjoittaneet Raymond Benson, Sebastian Faulks, Jeffrey Deaver, William Boyd ja Anthony Horowitz.

Flemingin Bond

Flemingin romaaneissa paistaa läpi hänen omat elämänkokemuksensa. Fleming rekrytoitiin 31-vuotiaana Britannian Naval Intelligence merivoimien johtajan henkilökohtaiseksi avustajaksi, minkä ansiosta hän pääsi kokemaan lähietäisyydeltä sotilas- ja agenttimaailman. Kirjasarjan suosiota on selitetty juuri sillä, miten Flemingin on onnistunut kuvailla toimintaa Kylmän sodan aikana. Bond-hahmon Fleming puolestaan kuvasi olevan hänen tiivistetty mielikuvansa tapaamistaan agenteista. Toisaalta moni on myös ajatellut Flemingin pitävän kylmän rauhallista ja herrasmieselkeistä Bondia omana haavekuvanaan.

Fleming ei taida pelkästään nopeatempoisen toiminnan kertomista, vaan kirjallisuuskriitikot ovat ylistäneet myös hänen tarinankerrontansa tyyliä. Tyypillistä kirjailijalle onkin jättää kappaleiden loput jännittävään kohtaan, mikä houkuttelee lukijan kahlaamaan kirjan läpi. Fleming kirjoitti kirjasarjan nopeatempoisesti julkaisten uuden kirja joka vuosi. Omien sanojensa mukaan Fleming kirjoitti jokaisen vuosilomansa aikana 2000 sanaa päivässä muokkaamatta mitään ennen loppueditointia.

Seuraavat kappaleet esittelevät tarkemmin neljä hänen hyvin tunnettua kirjaansa:

·         Casino Royale (1953)

Kaikkein ensimmäisessä Bond-kirjassa, joka julkaistiin kolmastoista huhtikuuta 1953, on sähäkkä alku. M, Britannian salaisen palvelun johtaja, antaa James Bondille tehtävän voittaa kasinopelissä Le Chiffre, Neuvostoliiton kanssa tekemisissä oleva agentti, joka on suututtanut SMERSH:in, neuvostoliittolaisen salaisen palvelun, jotta tämä ei voisi antaa voittorahojaan Neuvostoliitolle. Ensimmäinen Flemingin kirja ruumiillistaa fantasian siitä, että maailmassa, jossa Ison-Britannian rooli oli alati kutistumassa, ja Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kasvamassa, Bond ikään kuin palauttaa Englannin merkityksellisyyden maailmanpolitiikalle.

Kiinnostava yksityiskohta kirjassa onkin, että yhdysvaltalaisagentti ja Bond työskentelevät yhdessä, vaikka todellisuudessa maiden tiedusteluyhteistyö oli ongelmallista luottamuksen puutteen vuoksi, johtuen kahden brittiagentin loikkauksesta Neuvostoliiton puolelle. Tämä aihe inspiroi Flemingiä, minkä vuoksi kirjaa värittävät nimenomaan kaksoisagentti ja loikkausteemat. Kirjan lopussa myös Bondin rakastettu, Vesper Lynd, paljastuu kaksoisagentiksi, millä on seurauksia parin suhteelle.

·         Elä ja anna toisten kuolla (1954)

Elä ja anna toisten kuolla -romaani julkaistiin viides huhtikuuta 1954 ja se oli Flemingin toinen teos James Bond sarjassa. Kuten Casino Royale, tämäkin romaani oli myyntimenestys ja siitä tehtiin lukuisia painoksia. Fleming on ammentanut omasta elämästään myös kyseiseen kirjaan, sillä tapahtumapaikat ovat Lontoo, Yhdysvallat ja Jamaika, mistä viimeksi mainitusta kirjailija oli ostanut talon sodan päätyttyä. Tyypillisesti James Bond -kirjoille, Elä ja anna toisten kuolla pääpahiksella on yhteyksiä Neuvostoliittoon, mutta myös voodoo-maailmaan. Edeltäjäänsä verrattuna kirja on mustasävyisempi ja totisempi, ja Fleming pyrkii tuomaan esille ajatuksiaan hyvästä ja pahasta. Kirjan nimeen tiivistyykin paljon kirjailijan ideologiaa, sillä se kääntää päälaelleen vanhan sanonnan: elä ja anna elää. Tämän nimen on ajateltu kuvaavan sitä, miten Bond yksilönä edustaa hyvyyttä maailmassa, joka on täynnä pahaa, mitä hänen tappolupansa on luotu tasapainottamaan.

·         Timantit ovat ikuisia (1956)

Bond-sarjan neljänteen kirjaan, joka julkaistiin maaliskuussa 1956, Fleming ammensi inspiraationsa Sunday Times -lehdessä ilmestyneestä artikkelista, joka kertoi timanttisalakuljettajista Sierra Leonessa. Kirjailija teki paljon tutkimustyötä teostaan varten, jossa Bond jahtaa salakuljettajia aina Sierra Leonesta Las Vegasiin saakka.

Merkittävää kyseisessä kirjassa on erityisen monimutkaisesti kirjoitettu naishahmo, Tiffany Case, mikä on harvinaista herkkua Flemingin kirjoissa. Myös se, että Bond rakastuu Tiffanyn kirjassa, ensimmäistä kertaa sitten Vesper Lyndin Casino Royalessa, osoittaa että elokuvien Bond on yksinkertaistanut ja tietyllä tapaa kovettanut Bond-hahmoa. Flemingin kuvaama Bond on nimittäin tunteikkaampi, ja myös kykenevä tekemään virheitä ja suremaan, toisin kuin elokuvien Bond. Toinen erikoisuus kyseessä olevassa kirjassa on se, että se on ainoa kirjasarjan romaani, jossa Fleming ei luo suoraa yhteyttä Kylmään sotaan, ja kirjan pahikset ovat gangstereita eivätkä vakoojia.

·         007 rakastettuni (1962)

007 rakastettuni, Flemingin kirjasarjan yhdeksäs teos, joka julkaistiin 16 huhtikuuta 1962, on epäilemättä romaanikatraan kiistellyin teos. Romaani on nimittäin lyhyin, ja myöskin täynnä seksuaalisia viitteitä, mikä aiheutti suurta tyytymättömyyttä Bond-kirjojen yleisössä. Tarinaa ei ole kirjoitettu Bondin näkökulmasta, vaan kertojana on Vivienne Michel, kanadalainen nainen, jolla on hyvin rankka parisuhdehistoria ja jonka Bond pelastaa gangsterien hyväksikäytöltä. Michelin sanotaan olevan Flemingin parhaiten kuvaama naishahmo, sillä hän ei omaksu kerronnassaan pelkästään uhrin roolia, vaan hänen luonteessaan on myös viisautta ja kovuutta.

Kirja sai jyrkän vastaanoton yleisöltä ja kirjailija pyysi kustantamoltaan, ettei kirjasta julkaistaisi pokkariversiota. Fleming kertoi, että halusi kirjoittaa kirjan, jotta Bondista saataisiin toisenlainen näkökulma, mutta myös koska hän oli huolissaan huomatessaan, että hänen aikuisilleen suuntaamansa kirjat olivat yleistä lukemista myös kouluissa.

 

 



Add Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *