Oppikirja, taidekirja, draamakirja, romanttinen kirja, humoristinen kirja, sci-fi kirja. Kirjoja on tuhansia erilaisia, ihan niin kuin niiden lukijoitakin. Kirjoista voit oppia, innostua, masentua, iloistua, tai saada elämällesi tarkoituksen. Kirjojen voimakkuutta on aliarvioitu kautta ihmiskuntamme historian, eikä niiden tuomaa valtaa pysty selittämään, ellei sitä ole itse kokenut. Monet, stereotypian mukaisesti mieltääkin kirjat tylsiksi, jota on hyvin vaikea uskoa tai niellä.

Kirjat eivät missään nimessä ole tylsiä, vaan ne ovat ikään kuin huumetta mielikuvituksellesi. Laillisia huumeita nimenomaan. On toki poikkeuksiakin, kuten esimerkiksi matemaattiset kirjat ja oppikirjat, jossa mielikuvitukselle ei ole jätetty tilaa. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, ettei se palvelen kirjan sisintä tarkoitusta, eli opettaa lukijaansa. Sen sijaan erilaiset fantasia ja fiktioihin perustuvat kirjat ja kirjasarjat saattavat parhaimmillaan olla elämää muokkaavia kokemuksia. Tämä kaikki perustuu tietysti ensisijaisesti siihen, miten hyvin kirja on kirjoitettu, sekä minkälainen mielikuvitus sinulla.

Käytettäkööt esimerkkinä vaikka JK Rowlingia, joka on tunnetuin Harry Potterin luojana. Mikäli et olisi katsonut Harry Potter -elokuvia, mistä olisit tiennyt, miltä esimerkiksi Harry, tai vaikkapa Hermione näyttää? Niimpä niin, tämän kaiken olisit kuvitellut itse päässäsi ja lopputulos olisi todennäköisesti ollut hyvinkin erilainen siitä, mitä itse JK Rowling oli kuvitellut. Tämä kertoo vain osittain siitä, että parhaimmatkaan kirjoittajat, eivät pysty täydellisesti kuvailemaan hahmoja, eikä tapahtumia, vaan aloita tulee lukijan alitajunnasta, sekä mielikuvituksesta.

Motivoivaatiota kirjoista

Motivaatiota lisäävät kirjat saattavat olla oiva piristysruiske ihmiselle, joka on esimerkiksi masentunut. Tällaisia kirjoja kirjoittavat yleensä henkilöt jotka ovat menestyneet elämässään, mutta kohdanneet myös vaikeuksia nuoruudessaan. Kirjoittajien tarkoituksena on tässä motivoida muita ihmisiä (sekä myydä tietysti kirjoja) siihen, että hekin pystyisivät ottamaan oman elämänsä hallintaansa.

Yhtenä parhaimpana motivaattori-kirjana toimii Daymond Johnin (FUBU:n perustaja) kirja, joka kertoo klassisen ryysyistä rikkauksiin – tarinan. Daymon syntyi Brooklynissä, New Yorkin tuolloin pahamaineisessa kaupunginosassa. Häntä alkoi kiehtoa vaatetusala ja hän päättikin ryhtyä luomaan omia vaatteitaan, sekä myymään näitä Brooklynin kaduilla. Yrityksen nimi “FUBU”, tulee sanoista “For Us By Us”. Se viittaa afroamerikkalaiseen kulttuuriin, jossa Daymond teki vaatteita “omankaltaisilleen”, eli mustille ihmisille.

Lisää tietoa ja ymmärrystä ilmiöistä

Kirjoja lukemalla voi oppia lisää ilmiöistä ja muodostaa näkemyksiä niistä. Yleensä pelkän mediapuheen perusteella voi saada hyvinkin yksipuolisen näkemyksen asioihin, joten juuri kirjaan tarttuminen voi olla alkusysäys omien mielipiteiden muodostuksessa. Yksi mielipiteitä kiivaasti jakava asia Suomessa on uhkapelaaminen, jota jotkut pitävät jopa ammattinaan. Niin pokerinpelaajat kuin vedonlyöjätkin näyttävät todistetusti tienaavan elantonsa tällä pahamaineisena pidetyllä keinolla, vaikka valtio haluaa jatkuvasti vain rajoittaa sen harrastamisen mahdollisuuksia. Jos omaan tuttavapiiriin ei kuulu pelaajia, voi toisen näkökulman saaminen aiheeseen olla hankalaa – vaan eipä ole, jos suuntaa joko fyysiseen tai virtuaaliseen kirjakauppaan ja tarttuu johonkin aiheesta kertovaan teokseen.

Parasta vedonlyöntiin sijoittuvaa kirjaa ei tarvitse hakea pitkältä, sillä sellainen löytyy myös Suomesta, suomalaisen kirjoittamana. Jorma Vuoksenmaa on pitkän linjan vedonlyöntiammattilainen, sekä kiistelty hahmo suomalaisessa uhkapelimaailmassa. Vuoksenmaa on kirjoittanut mm. kirjan “pelaajilta pelaajille”. Kirjassa Vuoksenmaa syventyy omaan polkuunsa vedonlyöjänä, sekä pyrkii tarjoamaan kaiken mahdollisen tiedon kirjoitettuna, jota hän on alalta pystynyt itseensä vuosikymmenten saatossa imemään.

Vuoksenmaan kirja on varmasti huippu luettavaa kaikille niille, jotka urheilusta, tai vedonlyönnistä ovat kiinnostuneita.

Vuoksenmaa toimii myös monen ulkomaalaisen nettikasinon keulakuvana josta häntä on usein kritisoitu aivan valtionkin tasolta, sillä Veikkauksen monopoli ei tykkää pelialaan liittyvästä julkisuudesta, mikäli se ei liity heihin itseensä.

Opettavaiset kirjat

Opettavaisia kirjoja voi olla monenlaisia, sillä opetuksia voi löytyä varsinaisten oppikijojen lisäksi esimerkiksi sci-fi kirjoista tai motivaationaalisista kirjoista. Opettavaiset kirjat ovat kuitenkin pääpiirteittäin kirjoja, jotka on tehty jonkun ammattilaisen toimesta, erilaisten taitojen ja tietojen siirtämiseksi muille ihmisille, eli lukijoille. Yksi parhaita opettavaisia kirjoja on esimerkiksi 2013 julkaistu “Gordon Ramsay, Ultimate Home Cooking”. Kirjassa mestarikokki ja julkkis Gordon Ramsay opettaa tavallisille kuolevaisille, miten tehdä herkullista, sekä michelin-tasoista ruokaa arkisessa kotikeittiössä. Kirja vaatii lukijaltaan ripauksen mielikuvitusta, sekä pitkäjänteisyyttä, sillä Ramsayn opetustyyli saattaa olla “hieman” erilaista, kuin mitä ollaan opetuskirjoissa totuttu.

 



Add Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *